Hotellikiertoajelu itäisessä Suomessa

Suunnittelen tässä oman elämäni mittapuussa vähän erilaista lomaa. Aion nimittäin lähteä lomalle, ihan kotoisessa Suomessa, sillä yleensä suuntaan ulkomaille, mieluiten kaupunkilomalle. Useina syksyinä olen toki käynyt Kanariansaarilla lämmittelemässä ja aurinkoa tankkaamassa, mutta pääasiassa olen kiertänyt Euroopan kaupunkeja.

Nyt tuli fiilis, että oikeastaan en halua lähteä mihinkään ulkomaille, vaan haluan tehdä pikku tourin Suomessa, kaupungeissa, joissa harvemmin käyn. Ja juurikin jos käyn, en todellakaan lomaile siellä!

Minulla on paljon paikkoja ja kaupunkeja, joissa en ole käynyt kunnolla vierailemassa ja tutustumassa, kuten Turku, Hamina, Loviisa ja muita rannikkokaupunkeja, mutta niissä haluan vierailla kesällä. Talvilomailuun sopii mielestäni ihan hyvin Lahti, Kuopio ja Jyväskylä, joissa nyt haluan vierailla. Minulla on viikko aikaa, liikun autolla ja aion yöpyä hotelleissa. Viikosta aion käyttää niin monta yötä, kuin tuntuu hyvältä ja riittää tekemistä.

hotelli-cumulus-jyvaskyla-uusitaan-varaahotelli

Tässä lomasuunnitelmani:

Lahti

Lahteen ajelen ensimmäiseksi. Hotelliksi siellä suunnittelin Lahden Sokos Seurahuonetta, joka sijaitsee ihan keskustassa. On siellä muitakin kiinnostavia hotelleja, mutta tuo nyt osui silmään hinta-laatusuhteeltaan hyvänä hotellina. Lahdessa haluan tutustua kaupungin yöelämään, jos lukijoilla on vinkkejä yökerhoista niin kertokaa! Liikun yksin, eikä näissä kaikissa kaupungeissa ole seuraa, joten seurakin kelpaa! 🙂

Mitä muuta Lahdessa on näkemisen arvoista? Museoita, historiakohteita, taidetta? En tiedä mitään eikä ne Salpausselän mäet kiinnosta, niin vinkatkaa!

Kuopio

Lahdesta ajelen suoraan Kuopioon, yhden tai kahden yön jälkeen, riippuen siitä, keksinkö Lahdessa kahdeksi päiväksi tekemistä. Kuopiossa haluan nähdä kaupunkia, syödä torilla kalakukkoa ja käveleskellä siellä järvien rantoja, ehkä haluaisin myö veneilemään, mikäli se vielä tähän aikaan vuodesta on mahdollista.

Kuopiossa aion myös nauttia ja rentoutua kylpylässä, koska olen kuullut niin paljon kehuja Rauhalalahden kylpylästä! Kuopiossa on kivoja hotelleja keskustassakin, mutta tuo Rauhalahti jotenkin vaan kiehtoo mua. Ja pitäähän se päästä syksyllä kerran oikein hemmottelemaan itseään! Ehkä varaan jonkun ihanan hoidon itselleni sieltä vielä!

Jyväskylä

Mielikuvissani Jyväskylä on niin harmaa ja tylsä kaupunki, että minun täytyy pakottaa itseni sinne lomalle. Haluan kuitenkin tutustua tähän persoonattomaan kaupunkiin, jotta voin sitten oikeasti sanoa mielipiteeni siitä. Jyväskylän hotellitkin vaikuttaa niin kauhean tylsiltä, siellä ei oikein ollut mitään erityistä, ei mitään kiinnostavaa hotellia. Olisiko kenelläkään suositella? Ehkä ihan ydinkeskustasta joku.

En tiedä mitä Jyväskylässä voi tehdä. Ehkä vähän lenkkeilen, tutustun kaupunkiin, mutta mitä muuta? Mitä siellä niinku on? Kauppoja? Ehkä haluan shoppailla jotain vaatteita sieltä, mutta kuluuko siinä päivä? KErtokaa!